Muutama päivä sitten maailmalla uutisoitiin innoissaan
siitä, kuinka katolisen kirkon johtaja ja Vatikaanin päämies paavi Franciscus
yltyi hempeisiin sanoihin tavattuaan chileläisen katolisten pappien
hyväksikäytön kohteeksi joutuneen homomiehen. Kahdenkeskisessä keskustelussa
paavi oli miehen kertoman mukaan sanonut: ”…
sillä ei ole merkitystä, että olet homoseksuaali. Jumala loi sinut sellaiseksi,
hän rakastaa sinua sellaisena, enkä minä välitä siitä …”.
Vain parin päivän kuluttua chileläisen miehen tapaamisesta
paavilla oli jo tyystin toinen ääni kellossa, kun hän puhui Italian piispojen
kokoontumisessa. Paavi neuvoi estämään pappisseminaareihin pääsyn kaikilta
homoilta, joita hän kehotti pitämään silmällä. Myös sellaisten papiksi
pyrkivien, joiden osalta ei voida olla täysin varmoja seksuaalisesta
suuntautumisesta, pääsy pappisseminaariin tulee paavin mielestä mieluusti
estää.
Monet ovat erehtyneet luulemaan, että paavi Franciscus edustaisi
uudistusmielisyyttä esimerkiksi homojen aseman suhteen mutta kuten edellä oleva
esimerkki osoittaa, ovat tällaiset toiveet turhia.
Tarkkaavaisemmat ovat muistuttaneet, että kaiken silloin
tällöin esitettävän näennäisesti myötämielisen fasadin takana katolisen kirkon
virallinen kanta esimerkiksi naisten asemaan kirkossa, seksuaali- ja
lisääntymisoikeuksiin, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin sekä
perhe-etiikkaan ei ole muuttunut. Kirkon johtajana sekä kirkon hallinnollisen ja
strategisen ytimen, eli Vatikaanin, päämiehenä paavi on sitoutunut näihin
kantoihin. Paavi Franciscus ei tee sääntöön minkäänlaista poikkeusta.
Paavi on rautanyrkki silkkihansikkaassa, joka on hetkenä
minä hyvänsä ja tarpeen niin vaatiessa valmis iskemään virallisen dogmaattisen todellisuuden
toimintaohjeineen – vrt. Italian piispolle annettu ohjeistus – vasten kasvoja.
Euroopan parlamentaarisen väestö- ja kehitysfoorumin (EPF)
huhtikuussa julkaistu kirja piirtää harvinaisen selvän kuvan Vatikaanin
keskeisestä roolista hankkeessa, jonka tarkoituksena on suunnitelmallisesti
edetä Euroopassa kohti lainsäädännöllistä tilaa, missä erityisesti seksuaali-
ja lisääntymisoikeudet ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema vastaavat
sitä, mitä katolinen kirkko yhdessä muiden ultrakonservatiivien kristillisten
tahojen, kuten ortodoksisen kirkon, kera opettaa. Pyrkimykset ylittävät osin
jopa sen, mitä julkiset opilliset linjaukset antavat ymmärtää. Tästä hyvänä esimerkkinä
on tavoite homoseksuaalisuuden uudelleenkriminalisoimiseksi ja niin sanotun ”homopropagandan”
kieltäminen.
EPF:n kirjan paljastaman Agenda Europe -verkoston motiivit
ovat syvällä ultrakonservatiivisissa kristillisissä valtapoliittisissa pyrkimyksissä,
joissa varsinkin katolisella kirkolla on paljon pelissä eurooppalaisessa kontekstissa. Entisen
rautaesiripun takaisissa maissa, kuten Serbiassa, myös ortodoksisella
kirkolla on merkittävä asema.
Agenda Europe -verkosto on aistinut tilaisuutensa tulleen esimerkiksi
Puolan ja Unkarin kaltaisissa Visegrad -maissa, missä totalitaarisilla otteilla
maustettu nationalismi on nostanut vauhdilla päätään. Tilanne vastaa pitkälti
Venäjää, missä totalitaarinen hallinto nojautuu yltiöpäiseen
kansallismielisyyteen, jota vahvistaa kansaa yhdistävä uskonto. Ortodoksinen
kirkko onkin noussut Venäjällä uuteen kukoistukseensa vannoen uskollisuuttaan
hallinnolle. Hallinto puolestaan hyödyntää sulavasti ortodoksisen kirkon
traditionalistisia seksuaali- ja perhe-eettisiä näkemyksiä luodessaan mielikuvia
kansaa ja yhteistä ”elämäntapaa uhkaavista sisäisistä vihollisryhmistä”, kuten
seksuaalivähemmistöistä. Agenda Europe -verkoston uskonnolliset taustavoimat
tavoittelevat samaa asetelmaa keinoja kaihtamatta – jopa venäläinen raha kelpaa.
Vallan, kulttuurisen hegemonian ja entisen aineellisen
loiston palauttaminen kiinnostaa katolista kirkkoa ja muita Agenda Europe
-verkoston ultrakonservatiiveja vaikuttajia.
Loppuun hieman paatosta:
Kristillistä retoriikkaa käyttäen näitä alhaisia vallan ja
mammonan tavoittelijoita, jotka sotkevat jalkoihinsa sekä naiset että
seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, voisi liittolaisineen ja käskyläisineen hyvällä syyllä kutsua ”langenneiksi”
ja ”pois poikenneiksi”, joille viimeisellä tuomiolla lausutaan kuuluisat sanat:
”Menkää pois minun
luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen
enkeleilleen.”
Lähdeluettelo:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti